Hieman tietoa minusta ja mitä teen
Sivujen nimi Sarasté tulee enkelinimestäni, jonka sain muutama vuosi sitten... uuudempi nimi on Sofia, jonka sain ihan hiljan. Hoitoja ja opastusta olen tehnyt jo 80-luvulta.
Osa hoidoista on minun luomiani. Kouluttaudun silti myös koko ajan ja uusimmat menetelmät ovat tältä keväältä... ks. kauden tarjoukset.
Korkeatasoiset energiahoidot:
¤ Enkelihoidot
¤ Kohtaa Opas
¤ Kanavoidut mielikuva- ja rentoutus-matkat olojen ja asioiden luomisen työstä-misessä
¤ Itsen koodaukset ja kasvuinitiaatiot
¤ Rakkauskehohoito
¤ Erillisyyden poistaminen eli yhteysviritys (voidaan suhteessa hyvin eri asioihin tai tasoihin)
¤ Muistin palautus -sinetti
¤ Alkuperäisen ja uuden olemuksesi aktivointi.
¤ Vanhojen asioiden ja ohjelmien loppuun kytkeminen
¤ Maadottumiskäsittelyjä ja sen opetusta
¤ Henkiset hengitystekniikat
¤ Luomisen portaat (tm LTI) UUTTA
¤ Soul Body Fusion (tm. Jonette Crowley)
¤ Reconnection-hoito (tm. Eric Pearl)
¤ Kehon tunnepisteiden käsittely lineaarisesti (Matrix
Energetics)
¤ TähtiSydänReiki
Olen reikiopettaja I-VI sekä kristallivihkimyksen saanut reiki grand master. Hoitoja ja koulutuksia teen niin yksityisesti kuin ryhmissä.
Eri reikimuodost ovat lisääntymässä ja muodostumassa uudelleen nopeasti. Kirjoitan yhteenvetoa uudesta reikimuodosta "Suuri lohtu - suuri toivo", joka tekee tuloaan Aila Norlamon aloittamaa työtä kiittäen.
Nada-akupunktio (ks. Nada Suomi Finland) on alun perin kehitetty viiden korva-pisteen riippuvuuksien hoitoon ja niistä johtuviin oireisiin ja mm. unettomuuteen ja keskittymisvaikeuksiin.
Saksalaisten, amerikkalaisten ja englantilaisten tutkimusten tuloksissa ilmenee myös suuria hyötyjä vaihdevuosivaivoihin, hermostollisiin vaivoihin ja mm. aineenvaihdunta- ja uupumusoireyhtymiin, kuten univaikeuksiin. Hoito on riskitön ja tehdään aina kertakäyttöneuloilla.
Korvamagneetti on hyvä apu mm. levottomuus- ja keskittymisoireyhtymään ja tehostamaan muita ajankohtaisia prosesseja ja hoitoja. Sopii turvallisesti myös pienille lapsille levottomuuteen ja ns. ADHD- oireyhtymään.
Uutta: kävin keväällä -09 uuden korva-akupunktiokurssin. Nyt saatavilla muita hoitoyhdistelmiä:
kipuihn, niska-hartiaseudun vaivoihin, stressi- ja jännitysoireisiin, vaihdevuosi- tai kuukautisongelmiin, tupakan vierotukseen jne.
Hoito on edullista ja tehokasta. Ainoa este korva-akupunktiolle on hoidettavan alueen tulehdus tai kehossa muuten oleva akuutti tulehdustila. Hoito voidaan muidenki hoitojen ohella ja niiden tukena.
Mitä Sinä tahdot?
Laita minulle sähköpostia. Voit kirjoittaa tai piirtää minulle. saraste@suviniittylahti.com.
Tai soita 044-2100211.
Minulla on toimitila Tampereen keskustassa.
Auringon paikka
Näsilinnankatu 25 B III krs.
S-liikkeen talo aivan Hämeenkadun kulmassa
Aikoja saa sopimuksen mukaan. Tervetuloa.